4/15/2015

Sika ja nauta lentoretkellä.
Oheisten otosten levollisesta tunnelmasta oltiin hyvin kaukana tässä talossa viime viikolla, kun oli aika pestä ikkunat loppuun sekä siinä ohessa puunata koko muukin talo esittelykuntoon. 

Kävi nimittäin niin, niin kuin toisinaan käy ihmisen elämässä, että useampi huonohkosti nukuttu yö, tekemättä olevat työt ja kevyesti stressaantunut mieli synnyttivät tunteen, että kukaan muu ei tässä talossa tee ikinä mitään! Tuohon soppaan kun vielä lisätään liian alas hulahtanut verensokeri, nälkä ja se, että kukaan muu ei tässä talossa tee ikinä ruokaa!, niin tiiätte kyllä mitä siitä seuraa.

Rohkenen muistella tuota suurta lentopäivää näin julkisesti, sillä epäilen, että yllämainittu tunne ei suinkaan ole pelkästään tässä pääkopassa viihtyvä. Se tunne, kun olet ihan varma siitä, että olet koko maailmankaikkeuden väärinymmärretyin, epäkiitetyin ja muutenkin raukoin olento, joka ponnistelee aamusta iltaan toisten vuoksi saamatta koskaan itse mitään takaisin.

Kun kansalainen vajoaa tuohon marttyyriyden tilaan, hänelle saattaa ilmaantua yllättävä tarve osoittaa mielipiteensä seinälle tai lattialle, yleensä jonkin viattoman käyttöesineen tai ruoka-aineen avulla. Suurin ongelma on, että ei raski heittää mitään kallista tai särkyvää tai sellaista, josta jää jälkiä seinään, koska varastossa ei ole seinämaalia enempää eikä sitä tämän yhden päähänpiston takia jaksa lähteä ostamaan lisää. Se ei myöskään saa olla mitään sellaista, joka vahingoittaa lähiympäristöä, kuten vaikkapa tekstiileitä, eikä siitä saa koitua lisää työtä kaiken jo valmiiksi tekemättä olevan lisäksi. Tämän ankaran ajatustyön suorittamisen jälkeen erinäiset esineet onkin tässä vuosien saatossa jäänyt heittämättä. Muutamaa kertaa lukuunottamatta.

Vuonna 2006 heitin tuikkukupin seinään. Kuppi oli ihan muutaman euron arvoinen, hankittu Hemtexistä, mutta siivottavaahan siitä syntyi. Muistan erään toverin taannoin muistelleen, kuinka oli ajattelemattomuuksissaan pistänyt arvokkaimman Muumimukinsa taipaleelle ja siinä lentoa hidastetusti katsellessaan tajunnut kauhuissaan tuon faktan euron kuvien vilistessä silmissä.

Melkein 10 vuotta näemmä sitten menikin, että ei lentänyt yhtään mitään. Lähinnä siitä syystä, että olen pihi ja laiska siivoamaan, ei niinkään siitä, etteikö olisi tehnyt mieli viskellä. Tyynyjä olen potkinut silloin tällöin, viskaissutkin. Mutta tuolloin  lauantaina, ikkunanpesumaratoonin ja vähän kaiken muunkin mainingeissa, silloin lensi. 

Sinänsä kuulostaa viattomalta, että sika ja nauta ovat viime viikonloppuna lähteneet lentoretkelle. Viatonta se olikin, koska ainoa joka tilanteesta kärsi, oli nuo kaksi sorkkaeläintä plus kolmas sarvipää, joka jauhelihan heitti. Paketti oli nimittäin auki ja jotenkin ihminen ei välttämättä tajua marttyyriyden alhossaan ajatella, että mitä mahtaa jauhelihalle tapahtua, jos  se tekee avonaisessa paketissa erinäisiä äkkinäisiä liikkeitä. Sanottasko näin, että juttu levis niinkuin jauheliha parketille. Ja vähän muuallekin.

Jauhelihan lentoa hidastetusti katsellessa katoaa ihmiseltä kaikenlaiset ylivertaiset ajatukset omasta ylivoimaisuudestaan sen siliän tien. Ehkä vähän hävettääkin.

Sinä päivänä lounaaksi syötiin nakkikeittoa.

13 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Samaistun. Itse olen siivoamiseen muutenkin lopen kyllästyneenä erikoistunut enemmän äänenkäyttöön, ja yllättänyt joskus itsenikin että vielä löytyi yksi niksaus lisää volyymiä. Mitään tehoa niillä volyymeilla ei kyllä valitettavasti ole, pitänee siis siirtyä seuraavaksi lennättämään jotain. Vaikka sitten sikoja :-D

Rillirousku kirjoitti...

Lyde: Itsensä yllättäminen on mielenkiintoista, just tuossa volyymiasiassa tai sitten vaikka nasaalin korkeudessa. :D Ihan vaan vinkkinä, että tuosta sianlennätyksestä ei kostu kyllä kukaan yhtään mitään, paitsi parketti. Tai no, kasvattaa, lennättäjää, joskin alkuperäinen tarkoitus on kasvattaa jotain ihan toista kuin heittäjää itseään. Jos ei muuta niin jälkikäteen hihityttää melko pitkään, kunhan alkunolouden yli pääsee. ;) Tässäpä motto tuleville siivouspäiville: Anna jauhelihan kasvattaa, jos et itse osaa!

Kesäpäivä kirjoitti...

:) päivän naurut sain! Ihana olet!

Minä olen niitä uhkaajia,joka ei uskalla nakella tavaroita vaan uhkaa vaan heittävänsä. Just yks päivä meillä 10v kasvatti itseään muumikupilla. Ihan säälitti miten paljon se kasvatti. En usko sen tyypin kovin usein toistavan kokemaansa. Kyllä tyyppiä niin paljon harmitti!

Hanna kirjoitti...

Heh :D Ompa muuten tosi hieno pöytä teillä! Täälläkin pitäis saada jotain tehtyä omalle..

piipadoo kirjoitti...

Otat ensi kerran sen leipäpaketin! ;D

Suffeli kirjoitti...

Sanonpa tähän paikalliseen tapaan että " sounds great!" Sä olet päästänyt hieman höyryjä pihalle eikä kukaan ihmiskunnan jäsenistä loukkaantunut, sika ja nauta taisivat jo olla kärsimyksen tuolla puolen...

On sitä tullut heiteltyä yhtä sun toista, arvokasta ja vähemmän arvokkaampaa vuosien varrella, jauhelihaa en tosin vielä oo heitellyt vaikka sitä usein on tarjolla ollut! Mut nyt tiedän mitä tapahtuu jos sitä heittelöö! Rauhallisempaa huhtikuun jatkoa sinne:)

Idis & Interiööri kirjoitti...

:D :D :D Hekottelua rättipoikkiväsyneenä! Ihan kuin ajatuksia omasta päästä, mutta kerran on vain tavara oikeasti lentänyt. Ja se kukkaruukun ilmalento sai kuuleman mieheni rakastumaan minuun tulisesti (outo tyyppi), joten ei niistä heittelyistä aina huonoa seuraa ;) Tosin mitenköhän olisi käynyt jos se lentävä asia olis ollut sikanautaa...

Unknown kirjoitti...

Teillä on niin kaunista!
Et totta tosiaan oo ainoa! :) Ja aivan mahtavaa on tämä sun jutunjuoksu, niin tässä kuin muissakin postauksissa! Päivän naurut sain minäki :D

Tiina kirjoitti...

Kiitos nauruista! Ihanaati avauduttu. :D

Ps. paahtoleipäpussin heittäminen ei tee vahinkoa ainakiaan samassa mittakaavassa, mutta en tiedä tuntuuko sen heittäminenkään sitten miltään.

anna kirjoitti...

Voi rakas Rilluska!! Mä niin vajosin omaan marttyyriuteen tuota alkua lukiessa kun samaistuin niin mut onneksi se nauta palautti maanpinnalle! :D Mut kuka teki nakkikeiton?? <3

Ps. Raikkaan näköistä teillä taas!

Rillirousku kirjoitti...

Kesäpäivä: Itsensä kasvattaminen muumi- tai muulla lempimukilla on kieltämättä aika radikaalia, ja jäänee luultavasti yhteen kertaan, niin kuin totesitkin. Itsensä kasvattaminen muuten on kuitenkin erittäin suotavaa, välillä! :D

Hanna: Kiitos, tykkään kans pöydästä. :)

Piipadoo: Pistin tämän vinkin jo silloin eräs ilta korvan taakse. ;)

Susanna van V: Sika ja nauta saavat olla onnellisia, että pääsivät vielä elämänsä ehtoopuolella lentomatkalle. Sorkkaiset sukulaisensa olisivat kateellisia! ;) Joskus näköjään pitää päästää höyryjä pihalle, vaikka sitten jauhelihan kustannuksella!

Idia & Interiööri: Nyt kyllä täytyy sanoa, että ehkä tuota viskelyä voisi alkaa harrastamaan useamminkin! Jos edes silloin tällöin seuraamukset on tuota luokkaa, niin parempi ottaa varman päälle. ;)

Annan Arkipäiväkirja: Kiitos! <3

Tiina: Sainkin leipäpussi-vinkkiä jo aikaisemmin eräältä toverilta, joka oli tässä eräänä iltana innostunut niitä viskelemään. Eli korvan takana on! Ehkä joku halusi nimenomaan tämän jauhelihan kautta kasvattaa marjattaa tällä kertaa, sen siivoaminen meinaan pistää ihmiseen vähän nöyryyttä... ;)

Anna: No kukahan sen teki, mitä luulet? ;) Tosin ihan vain siksi, että marttyyri ei hevillä luovuta soppakauhaa toiselle, jos ei kerran ite alunperin tajunnut alkaa sitä tekemään! Kiitos ja nähään Anna <3

W kirjoitti...

:D muumimukiko...hmmmmm :P

Villakaardemumma kirjoitti...

Kerronpa vaan, että kerran, kun kukaan ei taaskaan ollut tehnyt mitään ja koirakin oli käyttämättä ja keittiössä kaaos ja, ja , ja... Niin silloin lensi puolipulloa mehukattitiivistettä. Kirjaimellisesti. Korkki ei ollut kiinni....